Huollon kohde Aprilia SX Factory vm. 2020
Tämä Aprilia SX on viimeinen vuosimalli, jota on valmistettu. Tässä Factory huippumallissa on linkusto takahaarukka sekä USD-keula vakiona. Factory mallia on valmistettu ainoastaan vuosina 2018 – 2020.
Tähän mopoon on tehty ensimmäisen vuoden aikana monia muutoksia lähinnä ulkoasuun. Kilometrejä on tullut kaiken kaikkiaan noin 18700 km. Moottori on toiminut loistavasti vaikkakin alkuvaiheessa oli käynnistysongelmia. Käynnistyminen parani huomattavasti sen jälkeen kun alkuperäinen EURO4 alkukäyrä vaihdettiin tyhjään alkukäyrään. Samalla kaasuttimen etupuolella ollut kuristuspelti poistettiin ja pääsuutinta isonnettiin. Muutaman tuhannen ajokilometrin jälkeen vaihdettiin käynnistyspolkimen vapaarattaan pidikejousi, koska käynnistyspoljin alkoi ”lyömään tyhjää”. Muuten moottoria ei ole koskaan avattu eli peruskoneena on toiminut hyvin. Vaihteistoöljyt on vaihdettu säännöllisesti sekä muuta huoltoa on tehty tarpeen mukaan. Takajarrusatula on aiheuttanut ongelmia uudesta lähtien. Jarru jäi herkästi laahaamaan ja vaatikin useita kertoja korjausta. Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin toiminut hyvin.
Teemme mopolle perusteellisen keväthuollon sekä täydellisen kunnostuksen talvikäytön jäljiltä. Mopo on kokonaisuudessaan hyvässä kunnossa mutta tavoitteena on saada Aprilia samaan loistoon mitä se on parhaimmillaan ollut. Mopo tulee olemaan tulevankin kesän meidän perheen moponuoren ajossa.