6.4.2023
Tämä Aprilia SX on viimeinen vuosimalli, jota on valmistettu. Tässä Factory huippumallissa on linkusto takahaarukka sekä USD-keula vakiona. Factory mallia on valmistettu ainoastaan vuosina 2018 – 2020.
Tähän mopoon on tehty ensimmäisen vuoden aikana monia muutoksia lähinnä ulkoasuun. Kilometrejä on tullut kaiken kaikkiaan noin 18700 km. Moottori on toiminut loistavasti vaikkakin alkuvaiheessa oli käynnistysongelmia. Käynnistyminen parani huomattavasti sen jälkeen kun alkuperäinen EURO4 alkukäyrä vaihdettiin tyhjään alkukäyrään. Samalla kaasuttimen etupuolella ollut kuristuspelti poistettiin ja pääsuutinta isonnettiin. Muutaman tuhannen ajokilometrin jälkeen vaihdettiin käynnistyspolkimen vapaarattaan pidikejousi, koska käynnistyspoljin alkoi ”lyömään tyhjää”. Muuten moottoria ei ole koskaan avattu eli peruskoneena on toiminut hyvin. Vaihteistoöljyt on vaihdettu säännöllisesti sekä muuta huoltoa on tehty tarpeen mukaan. Takajarrusatula on aiheuttanut ongelmia uudesta lähtien. Jarru jäi herkästi laahaamaan ja vaatikin useita kertoja korjausta. Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin toiminut hyvin.
Teemme mopolle perusteellisen keväthuollon sekä täydellisen kunnostuksen talvikäytön jäljiltä. Mopo on kokonaisuudessaan hyvässä kunnossa mutta tavoitteena on saada Aprilia samaan loistoon mitä se on parhaimmillaan ollut. Mopo tulee olemaan tulevankin kesän meidän perheen moponuoren ajossa.
Tämä artikkeli toimii huollon tarkastuslistana asioista, jotka on hyvä tarkastaa ennen ajokauden alkua. Tämä mopo on ollut talven liikenteessä, joten huolto alkaa nastarenkaiden vaihdolla kesärenkaiksi. Seuraavassa huolto ja tarkastukset on jaettu kymmeneen vaiheeseen. Lopussa on käsitelty tämän mopon yleistä kunnnostusta sekä asiaa valojen parantamisesta.
Huomioithan, että jokaiselle mopomerkille ja mallille on valmistajan laatimana huolto-ohjelma, jota kannattaa noudattaa.
Meidän täytyi vaihtaa uudet kesärenkaat, koska kulutuspinnat olivat rajoilla myös eturenkaassa.
Kuvassa vaihtokuntoon ajettu laakeri.
Tässä mopossa stefat ja pölysuojat on vasta vaihdettu, joten öljyvuotoja ei ollut havaittavissa.
Tässä mopossa haarukan puslat vaihdettiin sekä linkuston nykyiset neulalaakerit puhdistettiin ja rasvattiin.
Kuvassa venynyt ketju ja kulunut ketjuratas, jotka vaihdettiin uusiin.
Tässä mopossa ketjulaahain ja -ohjain olivat hyvässä kunnossa mutta ketjurulla vaihdettiin uuteen.
Huollon lisäksi tehtiin myös ulkonäköön liittyviä kunnostuksia.
Aikaisemman V-Face maskin umpio on haurastunut ja murentunut lämmön vaikutuksesta polttimon yläpuolelta. Valoteho meni kahdessa vuodessa heikoksi. Tilalle vaihdettiin Beta RR 50 MY21 mallin etuvaloumpio ja maskimuovi sekä samasta mallista myös etulokari.
Takavaloksi ja vilkuiksi vaihdettiin uudet tarvikemalliset.
Huolletulla mopolla ajaminen on mukavaa ja turvallista. Varsinkin talvikäyttö "syö mopoa" ja siksi on tärkeää tehdä ennen kesän ajokautta perusteellinen huolto. Jos mopo on ollut talvisäilytyksessä niin yleensä selviää keveämmällä huollolla mutta silti kaikki tarkastukset kannattaa tehdä.
Huolletun ja kunnossa pidetyn mopon arvo säilyy.
Jarrulevy 218mm, Derbi DRD Xtreme, Gilera SMT, Aprilia SX, takaTuotenro: SS-86611535,50 € |
|||
REPSOL Qualifier Transmisiones 10W-40, 1 ltr, vaihteistoöljyTuotenro: RPP9001MHC18,00 € |
|||